Tämä on ristiriitainen asia.
Toisaalta olen pakahtua innosta. Selailen sisustuslehtiä, blogeja ja kauppoja sillä silmällä. Valitsen tapetteja, mietin huonekalujen sijoittelua. Olen jo puoliksi ulkona yliopistolta, riivin viimeiset kurssit kasaan. En jaksaisi enää yhtäkään raporttia, ennakkotehtävää, paritehtävää, ryhmätehtävää, luentoa, reflektiota, tenttiä. Mieli haikaa töihin. Sitten kotiin. Olla äiti ihan täysillä.
Toisaalta. Vatsassa möyrii pelko ja ahdistus. Kaikki ne ihanat ihmiset. Kaikki ystäväni. Kiireettömät lounaat. Kävelyt. Hengästyttävät keskustelut. Luentosalit. Turku. Tämä asunto. Kaikki se jää taakse ja nyt jo kyyneleet polttavat silmiä. En voi tietää kuka jää, kuka unohtuu, unohtaa. Missä olen, mitä teen? Saanko töitä? Soitetaanko, tavataanko? Ehditäänkö? Uuvunko? Olenko yksinäinen?
Siinä se kuvassa nököttää, se uusi koti. Se, joka teki kaikesta niin konkreettista. Enää tämä kevät ja asumme muualla. Aloitetaan uusi elo.
Se koti on ihana. Kaikkea, mitä toivoin. Vaan kuitenkin..
Onnea uudesta kodista :) Sellaisia ne muutokset aina ovat.. monensuuntaisia tunteita herättäviä. Itsellä samanlainen kevät oli.. hurjaa.. jo kolme vuotta sitten. Minusta tuntuu, että luopuminenkin on toisille paljon helpompaa kuin toisille. Kuten vaikkapa minulle vaikeaa, miehelleni erittäin helppoa.
VastaaPoistaKiitos Maiju! Mies harmittelee eniten sitä, että hyvä kuntosali jää tänne Turkuun. Muuten ei kuulemma haittaa. Ja minä sitten ahdistelen kaikkea mahdollista. Niin se menee..mutta kaikki onneksi varmasti järjestyy parhain päin, luotan siihen :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJa toisessa päässä on tavallaan ihan yhtä ristiriitaista. Onnea toisen puolesta ja toisaalta itsekästä surkuttelua hyvän ystävän siirtymisestä kauemmas. Eikä se tietysti ole pelkästään sitä, koska se on tietysti ahdistusta ja jännitystä laajemmasta asiasta, koko elämänvaiheen muutoksesta. Pitää miettiä mitä oikeasti haluaa ja hyväksyä myös toisten valinnat. Suurin toive ja pelko muutoksia kohdatessa on kai vain: olenhan silti onnellinen?
VastaaPoistaNiin sitähän tässä eniten pelkää, että ei olekaan tehnyt oikeaa valintaa, oikeita valintoja. Taitaa olla ensimmäisiä järkiratkaisuja minulle tää muutto. Ehkä se siksi tuntuukin niin pahalta.
PoistaMeidän ystävyyshistoria on kyllä muutenkin niin hassu ja hieno, että en usko muutaman sadan kilometrin vaikuttavan siihen :)
Ohhoh, nyt se sitten on näin konkreettista. Ei muuta kuin rohkeasti uusille (tai pikemminkin uusvanhoille?) vesille. Ei pöllömmältä vaikuta tuo uusi tupa ;)
VastaaPoistaJoo, äkkiä konkretisoitui kun löytyi koti. Ei ole pöllömpi, 60-luvun kivirivitalo isolla pihalla ja leveillä ikkunalaudoilla :)
Poista