30 tammikuuta 2012
26 tammikuuta 2012
lempiasioita
Kuvassa on monta tämän hetken lempiasiaa.
Pulleat kädet hihattomassa bodyssa.
Pallosukkahousut.
Iltapalaksi usein äänijuomaa. Kun Kertulta kysyy, mitä otetaan iltapalaksi, hän huutaa: "ÄÄNI!". Nimi tulee tietysti tehosekoittimen kovasta äänestä. Ja Kertun mukaan juomaan laitetaan hunaa ja mannoo.
Joulupukki toi ihania pieniä eläimiä. Kerttu sanoo soosa, mäyä, kaahu, bubu, kettu, sii'i. Eläimiä säilytetään pienessä pärekorissa. Valitettavasti herra Pontus on myös kovin ihastunut näihin pikkueläimiin. Kuten kuvasta näkyy, useimmat eläimet ovat pupun lailla saaneet kärsiä järsimisestä ja jauhamisesta. Pupuilta puuttuvat korvat, karhun kuono on rutussa, ketun häntä vähän pörheämpi kuin ennen. Eilen löytyi suusta siili, jonka piikit ovat nyt vähän enemmän pystyssä. Ihminenhän tässä on tyhmä, kun ei opi, että lelut kannattaisi nostaa hyllylle eikä jättää lattialle. Kerttu vaan sanoo oi oi ja hoivaa näitä pieniä pipi-eläimiään.
25 tammikuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)