Olen ollut aina teenjuoja. Maidolla, ilman makeutusta. Varmasti yhdet parhaimmista nuoruusmuistoistani liittyvät teehen ja erityisesti tiikerin päiväuneen. Maku on vahvasti muistissa ja aina sitä juodessani palaan tiettyihin hetkiin Hämeenlinnassa. Nykyisin en kyllä kyseistä teetä kovin usein juo.
Olen teen suhteen myös melkoinen nipo ja huono tee aamulla voi hyvinkin pilata koko päivän. Pahinta on jos en saa juotua teetä aamulla ollenkaan. Iltaisin taas on pakko juoda rooibos-teetä. Muuten ei uni tule.
Juon kahviakin, opettelin. Jotenkin se vaan kuului New Yorkiin. Ja jotenkin se kuuluu siihen hetkeen, kun ei jaksaisi enää yhtäkään luentoa, demoa, seminaaria. Iso latte lämmittää käsiä ja mieltä. Peruskahvi kuuluu välitunneille, opettajan huoneen sohvalle, jäähtyneenä pöydän kulmalle.
Uusimpana kahvijuttuna on mutterin käyttö. Olen aikaisemmin keittänyt ihan ok litkua keittimellämme. Ei meillä kukaan muu sitä juo ja koko keittäminen on jotenkin surullista. Mutteripannu sen sijaan tekee keittämisestä jännittävän! Porisee, porisee, höyry tupruaa. Sitten maidon lämmitys ja vaahdotus. Päälle vaikka vähän kanelia. Ja vaikka sen hörppii yksin gradukirjojen keskellä, saa siitä silti sellaisen lämpöisen tunteen.
<3
VastaaPoistaMä en koskaan juonut kahvia ja olin aivan niin teeihminen myös, kunnes sitten yhtäkkiä valuin siihen. Täysin statusjuttu, ei muille niinkään, mutta itselle. Se on raatamisen merkki, kun tee taas assosioituu rentoutumiseen.
VastaaPoistaJust niin! Ja kahvia juodaan kivoista pienistä kupeista, kun taas teelle vaadin ison mukin.
PoistaMInä olen koittanut kahvin juomista, mutta ei siitä vaan tule mitään. Saan vaan päänsäryn. Pitäydyn siis teessä.
VastaaPoistaMulla tulee päänsärky, jos en saa teetä heti aamulla. Haluisin opetella juomaan vihreää teetä..
PoistaArvaa mitä teetä olen nyt juonut viikon? :) Lempitee maistuu aivan kamalalta,mutta Tiikerin päiväuni..ahh..niin hyvää. Ja minäkään en siis sitä hirveästi ole juonut vuosiin. Miten se maku (ja tuoksu) tuokaan muistoja mieleen..ihania muistoja:) Taidanpa taas mennä keittämään mukillisen..mmm.
VastaaPoistaJa nyt laitan tän sun uuden paikan ylös,että muistan käydä useammin kylässä!
Hihi, hassua! Täytyy ostaa tiikerin päiväunta kaappiin, voi aina välillä herkutella :) Meillä on yliopistolla haudutettuna teenä keisarin morsianta ja kyllä siitäkin tulee aina sellainen hassu olo.. sitäkin on joskus tullut juotua. (Ja ne vipsimunkit, oioi!)
PoistaJa kiva, että löysit tänne :)