puolitoista

Hän on jo 1,5-vuotias! 

Niin lyhyessä ajassa on tapahtunut niin paljon. Ja viimeiset kaksi kuukautta on oikein harpottu eteenpäin. Taitoja, tietoja, sanoja ja tapoja. Hänestä on tullut hellempi; halii ja pussaa. On huolestunut kun äidillä on pipi jalassa, tee on kuumaa ja piimä kirpeää. Ilmeilee ja hassuttelee. Osaa kutittaa ja silittää. Kiljuu kutittaessaan niin, että korvissa soi. Tanssii piirii pienii pyörii ja soosottaa sormillaan, tömistää jaloillaan. Rakastaa kyniä ja kirjoja, koirien ruokkimista, piimää, nukkumista ja vesileikkejä. Keppostelee, menee piiloon, piilottaa kätensä hihaan. Rakentaa legoilla ja taputtaa itselleen kun onnistuu. Tekee torneja ja rikkoo ne. Osaa avata vetoketjun ja on tarkka tavaroistaan. Järjestelee ja sisustaa. Tyhjentää tiskikonetta, imuroi ja pyyhkii sotkut pöydältä. Pyyhkii myös äidin ja isin nenät ja kädet. Pesee tukkaa suihkussa ja haluaa laittaa dödöä leikisti kainaloon. Varpaankynsissä on vaalean violettia lakkaa, hiuksissa pysyy pinni korkeintaan kymmenen minuuttia. Raahaa äidin laukkua perässään ja käy välillä ihailemassa itseään peilistä. Komentaa koiria, huutaa heihei ja sanoo kiitti. Sanoo äiti maailman kauneimmalla äänellä ja antaa perään tiukan rutistushalauksen. Vaatii anna, pudistaa päätään ei ja sanoo tomerasti joo. Tuntuu joskus muistavan paremmin asioita kuin vanhempansa. Keskittyy ja on sinnikäs, joskus taas ei ja silloin tavarat lentelevät. Puhisee, pärisee ja sähisee kiukkuisena, nipistää ja pureekin. Leppyy nopeasti, otetaan kirja ja luetaan. Paijataan ja rakastetaan.

Olisi niin paljon muutakin. Ja kun joku kysyy millainen Kerttu on, en osaa sanoa mitään. Ihana, kiva..niin laimeita ilmauksia.