pohdin puolukoita

Puutarha oli muuttunut kahdessa viikossa. Lisää kukkia ja miljoona nuppua. Tuo viihtyy tuossa. Tuo pitää siirtää. Ajattelin ruusupenkkiä. Pientä perunamaata. Ihastelin punaisia puolukoita ja olin onnellinen ruusupavusta. Sain sen äitienpäivälahjaksi kaksivuotiaalta. Ja nyt se kukoistaa. Näytän varmasti aika idiootilta hyppiessäni ympäri pihaa. Kamera kaulassa, puhelin kädessä. Nypin sieltä täältä, sandaali uppoaa multaan. Siirrän vähän tuolia, tarkastelen kokonaiskuvaa. Päässä vilisee kasveja, multaa, sammalta ja kanervia. Ysitien reunassa näin niin kaunista metsäkangasta. Vaaleaa jäkälää, kirkkaan vihreää sammalta, violettia kanervaa. Onnistuisiko omaan pihaan. Sitä pohdin. Perustan mielessäni kasvimaata ennen kuin nukahdan. Hengästyttää.

viikko ja yksi päivä

Opiskelijaelon aikana olen asunut pienessä homeisessa asunnossa piritorin laidalla. Sitten vaihdoin kaupunkia ja asuin betonisessa opiskelijakylässä. Viimeiset vuodet sain asua puutaloissa melkein keskellä kaupunkia. Ihan onnekkaalta tuntuu.

Vielä hetki sitten en voinut kuvitellakaan muuttavani tästä asunnosta pois. Tuntui pahalta, että tätä meidän kotia asuttaisi joku muu. Nyt, perheen kasvettua yhdellä ja tämän yhden kasvettua meneväksi ja ehtiväksi kaksivuotiaaksi, en malta odottaa että pääsen muuttamaan täältä pois. Yhteen tasoon. Siis aika aikaansa kutakin. Nyt tuntuu, että on todella aika astua eteenpäin.

Täällä jään kaipaamaan asuntoa ja muuta materiaa enemmän ystäviä. Turku antoi parastaan.

merkitään muistiin

Luontoretkeily tai ihan vaan koirien pissittäminen kaksivuotiaan kanssa on ihmeellisyyksiä täynnä. Tänään ihmeteltiin onneksi muuta kuin koirankakkoja. Lapsi tietää mikä on sinisorsa ja sepelkyyhky. Ja paljon muutakin. Kukistakin tunnistaa ainakin orvokit, ruusut, lemmikit ja alsikeapilat. Varmaan paljon muutakin. Hänellä on ihmeellinen muisti ja valtava sanavarasto. Tänään illalla pelkäsi mennä nukkumaan.

hei taas!

Luin läpi aikaisemmat tekstini. Tuntuu, että niistä on ikuisuus aikaa. Niin paljon on tapahtunut!

Keväällä kirjoitin graduani, tein viimeisiä tenttejä ja kirjallisia töitä. Viimeinen luento, viimeinen lounas opiskelijaravintolassa.. Valmistelimme muuttoa. Samalla kärsin pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Vatsani pyöristyi, olin onnellinen! Ja sitten niskaturvotusultrassa huonoja uutisia. Hiljaisia hetkiä, surullisia katseita, halauksia. Testejä, seurantaa ja kummastelua. Kaiken sen pyörityksen lisäksi gradu kansiin, kypsyysnäyte ja viimeinen artikkeli. Nyt kun katson taakse päin, en tiedä miten sen kaiken tein. En oikeastaan edes muista. Mutta maisterin paperit sain.

Meille olisi marraskuussa syntynyt vauva. Tuntuu ontolta. Loppukevät ja kesä on mennyt palautuessa. Kevät oli niin raskas ja tuntuu, että vasta nyt alkavat voimat olla entisellään. Ensin pidin pystyssä muita ihmisiä ja sitten romahdin vähän itse. Hetken aikaa oli ihan mustaa. Onneksi on saanut vaan olla. Olen lukenut ja leikkinyt lapsen kanssa. Hoitopaikka peruttiin, en katsellut työpaikkoja. Akut oli pakko ladata kunnolla. 

Uudessa kodissa on puutarha, joka on toiminut viikonloppuisin terapiapaikkana. Raivaaminen, repiminen, kaivaminen ja istuttaminen. Jokainen uusia nuppu ja puhjennut kukka tarkoittaa, että elämä menee eteenpäin. Että kaikki istutettu ei kuihdu ennen aikojaan. Olen myös saanut nauttia maalien ja tapettien valinnasta, oman näköiseksi tekemisestä. Samalla on joutunut pohtimaan sitä, kuka oikein on ja mistä ihan aidosti tykkää. Kaksi viikkoa ja sitten muutamme uuteen kotiin.

Niin paljon hyvää ja niin paljon surua. Kamalan ristiriitainen olo. Onneksi se kaikki hyvä estää katkeroitumasta. Ja tietysti toivon, että tämä kaikki teki minusta vahvemman ja meidän perheestä myös. Olen alkanut jo katsella työpaikkailmoituksia sillä silmällä, eli vissiin tässä aletaan olla jo ihan voiton puolella. 

Toivottavasti lapsi viihtyy huoneessaan, jos ei niin äiti kyllä mielellään muuttaa sinne :)

 

hemma

Viikonloppuna käytiin tutustumassa lisää uuteen kotiin. On se vaan niin ihana!

Pinnatuolit saavat olla vielä hetken keväisen keltaiset, möhemmin jotain muuta. Ja lisää tuoleja.

klassikko

Leimasimia perunasta! Olipa hauskaa hommaa!

Vähän itkua ja hampaiden kiristelyä, kun leimailut eivät onnistuneet lapsosen mielestä tarpeeksi hyvin. Täytyy pitää mielessä tämä, itselleni hyvin tuttu, piirre.

ystäviä

Eilisestä lannistavasta 90 minuuttisesta huolimatta tai ehkä juuri siksi, tänään on ajateltava lämmöllä ihan joka ikistä ystävääni. Ovat kaikki tärkeitä, omassa roolissaan. 

Nuo karvaisimmat lämmittävät sohvalla, kitoutuvat kylmien varpaiden ympärille. Vähemmän karvaiset lämmittävät olemisellaan, ei tässä sen enempää kaipaakaan. Ollaan vaan. Rakkain ystäväni on varmasti hän, joka askarteli ensimmäisen ystävänpäiväkorttinsa. Pus teille kaikille!

hei hoi anjovis!

Tämän sitruuna-anjovispastan ohje täältä. 

Kiitos Hanna jälleen kerran ihanasta ja iisistä ohjeesta. Arkeen ripaus jotain erityistä. Anjoviksen muodossa tällä kertaa hehhehe. Plussaa siitäkin, että keittiö ei ollut täynnä likaisia kippoja ja kuppeja tämän jälkeen. Ja kun pisti miehen raastamaan parmesanin, niin pääsi itse aika helpolla. Ehkä rutistin mukaan vähän liikaa sitruunaa ja vähän liikaa suolaa. Keventyi kun pisti kylkeen salaattia. Hyvää kuitenkin, ainakin testiryhmän helpoimman jäsenen (minun) mielestä. Katsotaan miten uppoaa kahteen muuhun vähän epäluuloisempaan.

On aina virkistävää tehdä jotain, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Minulla nämä jutut liittyy usein ruuanlaittoon. Aika villiä, tiedän.

Kun ei vaan huvita.

Pakkaset, viimeiset älyttömiltä tuntuvat kouluhommat, toisiksi viimeiseen tenttiin lukeminen, pukeminen, riisuminen, varpaiden palelu, graduseminaarien aiheuttama pääkipu, liian lyhyet yöunet, kitinä, marina, riitely, tollot ihmiset, kyttäävä naapuri, liukkaat kadut, kipeä nilkka.

Sunnuntaina

Meren rannassa oli kaunista ja autiota. Yksi yksinäinen joutsen, muutama koiran ulkoiluttaja. ja sitten tuo yksi pupu, joka mökötti ja mökötti. Hihkui koko automatkan "Puukkaa, puukkaa, mäkiää, jeee!" Ja sitten heti kun olisi ollut puukkaa ja mäkiää niin alkoi melkoinen mykkäkoulu. Laskettiin ja hassuteltiin, mutta pupu oli ihan suu viivana. Ei päästänyt hymynpoikastakaan suupielestään karkuun.

Myöhemmin selvisi, että kenkä puristi siitä, että tollot aikuiset ei ymmärtäneet, että puukka = Kerttu vetää pulkkaa perässään. Meitä on vähän hymyilyttänyt tämä uusi piirre. Mökötys. Keltä lie saanut mökötysgeeninsä?

Ensimmäinen hiustenleikkuu, jos sitä yhtä itsepäistä takkua ei oteta huomioon. Oi rakkaus!

lempiasioita

Kuvassa on monta tämän hetken lempiasiaa.

Pulleat kädet hihattomassa bodyssa.

Pallosukkahousut.

Iltapalaksi usein äänijuomaa. Kun Kertulta kysyy, mitä otetaan iltapalaksi, hän huutaa: "ÄÄNI!". Nimi tulee tietysti tehosekoittimen kovasta äänestä. Ja Kertun mukaan juomaan laitetaan hunaa ja mannoo.

Joulupukki toi ihania pieniä eläimiä. Kerttu sanoo soosa, mäyä, kaahu, bubu, kettu, sii'i.  Eläimiä säilytetään pienessä pärekorissa. Valitettavasti herra Pontus on myös kovin ihastunut näihin pikkueläimiin. Kuten kuvasta näkyy, useimmat eläimet ovat pupun lailla saaneet kärsiä järsimisestä ja jauhamisesta. Pupuilta puuttuvat korvat, karhun kuono on rutussa, ketun häntä vähän pörheämpi kuin ennen. Eilen löytyi suusta siili, jonka piikit ovat nyt vähän enemmän pystyssä. Ihminenhän tässä on tyhmä, kun ei opi, että lelut kannattaisi nostaa hyllylle eikä jättää lattialle. Kerttu vaan sanoo oi oi ja hoivaa näitä pieniä pipi-eläimiään.

pukkihyppelyä

Ensimmäinen hankinta uuteen kotiin. Hyvässä alessa.

täältä