hemma

Viikonloppuna käytiin tutustumassa lisää uuteen kotiin. On se vaan niin ihana!

Pinnatuolit saavat olla vielä hetken keväisen keltaiset, möhemmin jotain muuta. Ja lisää tuoleja.

klassikko

Leimasimia perunasta! Olipa hauskaa hommaa!

Vähän itkua ja hampaiden kiristelyä, kun leimailut eivät onnistuneet lapsosen mielestä tarpeeksi hyvin. Täytyy pitää mielessä tämä, itselleni hyvin tuttu, piirre.

ystäviä

Eilisestä lannistavasta 90 minuuttisesta huolimatta tai ehkä juuri siksi, tänään on ajateltava lämmöllä ihan joka ikistä ystävääni. Ovat kaikki tärkeitä, omassa roolissaan. 

Nuo karvaisimmat lämmittävät sohvalla, kitoutuvat kylmien varpaiden ympärille. Vähemmän karvaiset lämmittävät olemisellaan, ei tässä sen enempää kaipaakaan. Ollaan vaan. Rakkain ystäväni on varmasti hän, joka askarteli ensimmäisen ystävänpäiväkorttinsa. Pus teille kaikille!

hei hoi anjovis!

Tämän sitruuna-anjovispastan ohje täältä. 

Kiitos Hanna jälleen kerran ihanasta ja iisistä ohjeesta. Arkeen ripaus jotain erityistä. Anjoviksen muodossa tällä kertaa hehhehe. Plussaa siitäkin, että keittiö ei ollut täynnä likaisia kippoja ja kuppeja tämän jälkeen. Ja kun pisti miehen raastamaan parmesanin, niin pääsi itse aika helpolla. Ehkä rutistin mukaan vähän liikaa sitruunaa ja vähän liikaa suolaa. Keventyi kun pisti kylkeen salaattia. Hyvää kuitenkin, ainakin testiryhmän helpoimman jäsenen (minun) mielestä. Katsotaan miten uppoaa kahteen muuhun vähän epäluuloisempaan.

On aina virkistävää tehdä jotain, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Minulla nämä jutut liittyy usein ruuanlaittoon. Aika villiä, tiedän.

Kun ei vaan huvita.

Pakkaset, viimeiset älyttömiltä tuntuvat kouluhommat, toisiksi viimeiseen tenttiin lukeminen, pukeminen, riisuminen, varpaiden palelu, graduseminaarien aiheuttama pääkipu, liian lyhyet yöunet, kitinä, marina, riitely, tollot ihmiset, kyttäävä naapuri, liukkaat kadut, kipeä nilkka.

Sunnuntaina

Meren rannassa oli kaunista ja autiota. Yksi yksinäinen joutsen, muutama koiran ulkoiluttaja. ja sitten tuo yksi pupu, joka mökötti ja mökötti. Hihkui koko automatkan "Puukkaa, puukkaa, mäkiää, jeee!" Ja sitten heti kun olisi ollut puukkaa ja mäkiää niin alkoi melkoinen mykkäkoulu. Laskettiin ja hassuteltiin, mutta pupu oli ihan suu viivana. Ei päästänyt hymynpoikastakaan suupielestään karkuun.

Myöhemmin selvisi, että kenkä puristi siitä, että tollot aikuiset ei ymmärtäneet, että puukka = Kerttu vetää pulkkaa perässään. Meitä on vähän hymyilyttänyt tämä uusi piirre. Mökötys. Keltä lie saanut mökötysgeeninsä?